Omapajan tarina

Omapajan taustalla ovat yritysvalmentajat Markku Jääskeläinen ja Ilkka Karttunen, joilla molemmilla on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus yrittäjyysvalmennusten järjestämisestä. Järjestäessään valmennuksia aloitteleville yrittäjille kaverukset totesivat, että osa valmennukseen osallistuneista perusti oman yrityksen, mutta osalle yrityksen perustamisen kynnys oli liian korkea. Markku ja Ilkka miettivät, miten saisivat madallettua yrittäjyyden kynnystä. Näin syntyi Omapaja.

Työelämä on rajussa murroksessa. Vakituiset, kokoaikaiset työsuhteet vähenevät kiihtyvällä vauhdilla, ja työ ja osaajat eivät kohtaa samalla tavalla kuin ennen. Yrityksissä on edelleen tekemättömiä töitä, mutta kynnys työntekijän palkkaamiseen on korkea. Yritykset mieluummin ostavat työtä kuin palkkaavat uutta työvoimaa. Omapaja vastaa työelämän muutokseen tarjoamalla vaihtoehtoisia tapoja työllistää ja työllistyä, jotta työntekeminen Suomessa saadaan pysymään kannattavana jatkossakin.

Omapajan missiona on yrittäjyyden edellytysten lisääminen yhteiskunnassa sekä ihmisten sisäisen yrittäjyyden edistäminen. Pyrimme siihen, että tulevaisuudessa entistä useampi ihminen tekee työtä intohimolla ja on ylpeä tekemästään työstä. Kaikista parhaiten se mielestämme onnistuu, kun ihmiset kokevat tekevänsä työtä itselleen ja saavat vaikuttaa paremmin työhönsä.

Me Omapajassa haluamme olla luomassa yrittäjähenkisille ihmisille entistä helpompia tapoja ansaita omalla osaamisella. Haluamme tehdä yrittäjyyden aloittamisen mahdollisimman helpoksi, jotta yrityksen perustamisen varjopuolet eivät himmentäisi ihmisten sisäisen yrittäjyyden paloa. Yrittäjyyden edistämisessä olemme tulevaisuuden työelämän pioneereja.

Yrittäjämäisen toimintatavan vaaliminen, kumppanuus ja yhdessä onnistuminen ovat Omapajan tärkeimpiä arvoja. Autamme pajayrittäjiä onnistumaan tarjoamalla heidän käyttöönsä kumppanuutemme, osaamisemme ja konkreettisen toimintaympäristön.

Haluatko kuulla lisää Omapajasta ja mahdollisuuksista ansaita osaamisellasi?